Heimo-hyvinvointipiirihanke päättyi vuoden 2008 lopussa. 

Heimo-hyvinvointipiirihanke oli Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiirin eli koko maakunnan kokoinen hanke, jonka tavoitteena oli:

- rakenteelliset uudistukset ja päällekkäisten toimintojen purkaminen
- keinotekoisten rajojen purkaminen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon sekä terveydenhuollon ja sosiaalitoimen väliltä.
- uusien toimintamallien käyttöönotto.
- tietoteknologian mahdollisuuksien parempi hyödyntäminen
- tilaaja-tuottajamallin käyttöönotto.

Hankesuunnitelma, tarkennettu versio 19.11.2007


MIKSI
Julkisiin palveluihin yhä vähemmän rahaa
Väestö ikääntyy
Huolettavia ja hoidettavia enemmän
Hoitajia vähemmän
Eläköityviä työntekijöitä enemmän kuin työmarkkinoille tulijoita


MILLOIN
Sosiaali- ja terveyspiiriä on valmisteltu erilaisilla taustaselvityksillä vuodesta 2005 lähtien.
Vuoden 2006 alussa alueen jäsenkunnat hyväksyivät ehdotuksen jatkovalmistelusta. Heinolan kaupunki ei osallistu Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiirin jatkovalmisteluun.

Asikkala, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä ja Padasjoki perustivat Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen Hollolan kunnan organisaatioon. Se järjestää kuntien perustason sosiaali- ja terveyspalvelut. Liikelaitos aloitti toimintansa 1.1.2007.

Artjärvi, Hartola, Iitti, Myrskylä, Nastola, Orimattila, Pukkila ja Sysmä (eli 8 kuntaa 15 kunnasta) siirsivät 1.1.2007 alkaen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymälle. Kuntien sosiaalitoimen ja terveydenhuollon työntekijät siirtyivät vanhoina työntekijöinä kuntayhtymän palvelukseen.

Sosiaali- ja terveyspiirin valmisteluorganisaatio toimi vuoden 2006 ajan. Kehittämistyötä jatkaa sosiaali- ja terveysyhtymän alaisuudessa vuoden 2007 alkupuolella koottu projektiorganisaatio. Hankkeen oli määrä päättyä vuoden 2008 syyskuun lopussa, mutta se sai jatkoaikaa vuoden 2008 loppuun.

MISSÄ
Heimo-hyvinvointipiirin tavoitteena on luoda alueelle koko maakunnan kokoinen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuus. Tavoitteeseen edetään vaiheittain. Sosiaali- ja terveyspiirin valmistelussa ovat olleet mukana kaikki Päijät-Hämeen kunnat.
Vuoden 2007 alusta Päijät-Hämeessä perustason sosiaali- ja terveyspalvelut tuottaa neljä organisaatiota: Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä, Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitos sekä Lahti ja Heinola.
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä järjestää alueellaan jäsenkuntien puolesta laissa säädetyn erikoissairaanhoidon sekä hoitaa sosiaali- ja perusterveydenhuollon, ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon palvelut siltä osin kuin kunnat siirtävät nämä tehtävät sen hoidettavaksi.

Heimo-hyvinvointipiirin logo zipattuna