Sydän keskellä kämmentä
Hoitaminen ja hoivaaminen on käsityötä, jonka tekemisessä tarvitaan ammattiosaamisen lisäksi ihmistä ymmärtävää asennetta.
Kuvatkoon sitä tässä yhteydessä välittämisen ikiaikainen symboli: sydän.
Käsityötä, sydämen kanssa, on myös sosiaali- ja terveyspiirin rakentaminen.
Kunnilla on velvollisuus järjestää asukkailleen terveyden ja sosiaalihuollon palvelut. Tällä hetkellä tähän menee yli puolet kuntien rahoista ja määrä tulee vain lisääntymään, kun väki vanhenee ja elää pitempää. Kuntien tulot eivät kuitenkaan kasva samassa suhteessa, päinvastoin, koska työtä tekeviä veronmaksajia on entistä vähemmän.
On siis löydettävä uusia tapoja ja toimintamalleja järjestää palvelut. Monissa asioissa on pystyttävä ajattelemaan uudella tavalla. Kaikessa tässä uudessa ajattelussa on kuitenkin pidettävä sydän mukana, sillä ihmiset tekevät ja toteuttavat tämänkin muutoksen.
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiirin rakentamistavan ja toteuttamisen tausta-ajatukseksi ja tunnukseksi on otettu lause: Sydän keskellä kämmentä. Se muistuttaa, että työtä tehdään ihmisten kanssa ja ihmisiä varten.
Käsityönä rakennetaan mallia, jota ei ole koskaan ennen tehty missään. Kokemattoman kämmenen keskellä on kuitenkin peukalon sijasta sydän. Hanke on kansallinen pilotti, josta toivotaan mallia myös muille alueille sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi.
Emme ole rakentamassa vain rakenteita, toimintamalleja ja organisaatioita vaan mahdollisuutta kohdata, hoitaa ja ohjata ihmisiä hyvinvointiin. Voimaan hyvin, jotta jaksamme ponnistella omassa arjessa ja elämässämme. Terveenä ja sairaana, auttajana ja avun tarvitsijana.
Tämä on jokaisen asia: kuntien päättäjien ja viranhaltijoiden, sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden sekä jokaisen asukkaan asia.
Kaikilla on vastuu omista tekemisistään, siksi kannattaa aina välillä vilkaista työtä tekeviä käsiään. Toivottavasti siellä sykkii toisista välittävä sydän.