Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen toimintamallin kehittäminen
HYVE

Sosiaali- ja terveyspiirin terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen toimintamallin tavoitteena on terveysongelmien ja sairauksien ennaltaehkäisyn palveluprosessien järjestäminen siten että:
- kaikki palvelutoiminnan tasot (lähi-, alueelliset, keskitetyt ja valtakunnalliset) integroidaan prosessiin
- vastuunjako eri tasoilla ja eri ammattiryhmissä selkiytyy, samoin ammattihenkilöiden verkostoituminen ja vuorovaikutus erityisesti sosiaalisen hyvinvoinnin alueella toimiviin muihin toimijoihin esim. järjestöihin lisääntyy
- asiakkaan vaikutusmahdollisuudet ja vastuunkanto mahdollisuudet omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan lisääntyvät
- aiempaa enemmän ongelmia ja sairauksia kyetään kokonaan ehkäisemään tai niiden ilmaantumista siirtämään merkittävästi eteenpäin
- väestöryhmien väliset terveyserot kaventuvat
- alueella toimivat muut väestön omatoimisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin ylläpitämisen kannalta keskeiset yhteistyökumppanit esim. järjestöt on kyetty verkostoimaan osak-si toimintamallia.

Hankkeen vastuuhenkilö on Raisa Valve.

 

Ajankohtaista joulukuussa 2007

Hyve on osallistunut ja osallistuu yhtymän peruspalvelukeskuspäiviin (ppk). Hyveen edustajilla oli puheenvuorot päättäjien ja sidosryhmien tilaisuuksissa. Lisäksi ppk-päivissä iltapäivällä on kuntalaisille tarkoitettu ns. terveyden temppurata, jossa voi arvioida omia elintapojaan ja diabetesriskiään. Ensimmäisestä ppk-päivästä kokemukset olivat Hyveen osalta myönteiset. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen herätti keskustelua. Terveyden temppuratakin vaikutti toimivalta.

Elintapaohjauksen prosessikuvaus
Elintapaohjauksen toimeenpanoa on suunniteltu alueellisissa henkilöstön kuulemistilaisuuksissa syys-marraskuun aikana. Tilaisuudet ovat olleet hyödyllisiä ja henkilökunta on innostunut asiasta. Nyt alueilla jatkuu toimeenpanon suunnittelu ja loppuvuoden/alkuvuodesta pidetään vielä toiset kuulemistilaisuudet. Keskustelua herätti mm. 2 tunnin sokerirasitustestin toteuttaminen.
Elintapaohjauksen prosessia on esitelty myös Heinolassa ja Lahdessa, jossa hieman erilaiset prosessit, mutta yhteneväinen kirjaaminen näyttäisi toteutuvan.

Pitkäaikaistyöttömien terveys ja hyvinvointi
Muutama työttömien parissa työtä tekevä oli osallistunut Ikihyvän elintaparyhmä-ohjaajakoulutukseen lokakuussa. Kokemukset olivat myönteiset ja nyt heillä on halukkuutta toteuttaa elintaparyhmä pitkäaikaistyöttömille ensi vuoden alussa. Tämän jälkeen ryhmäohjauksen mallia voidaan muokata paremmin kohderyhmälle sopivaksi. Ensi keväänä haetaan STM/STAKESin hankerahaa pitkäaikaistyöttömien terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Tätä varten on hahmoteltu etenemissuunnitelma ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden (mm. päihdetyöntekijät) tapaamiset loppuvuodelle ja ensi vuoden alkuun.

Ikääntyneiden toimintakykyisyys
Työ on edennyttoimeenpanosuunnitelman mukaisesti. Loppuvuoden aikana vanhustyön päälliköiltä kerätään näkemykset  henkilöstön koulutustarpeesta liittyen kuntouttavaan työotteeseen ja ikääntyneen toimintakyvyn arviointiin ja tukemiseen.

Sosiaalinen toimintakyky
Työryhmä on ollut aktiivinen ja siihen on tullut uusia jäseniä (Mika Simonen Helsingin yliopistosta, Asta Engström Hyvinvointikeskus Onnista ja Alli Rinne Lahden ammattikorkeakoulusta). Sosiaalista toimintakykyä on lähdetty hahmottamaan ns. sosiaalisen toimintakyvyn nelikentän kautta.

Väestön aktivointikampanjan eteneminen
Väestön aktivointiin liittyen on syntymässä aiesopimus Hyveen/yhtymän, Wireless Media Finlandin ja ESA-konsernin välille. Siinä sovitaan vastikkeettomasta yhteistyöstä. Sen lisäksi voidaan tehdä kahdenvälisiä vastikkeellisia sopimuksia. Hyveen kannalta keskeisenä tavoitteena on väestön omaan vastuuseen aktivoiminen erityisesti tyypin 2 diabeteksen ehkäisemisessä elintapamuutosten keinoin. Tämä viesti halutaan muokattavaksi niin, että se herättää väestön kiinnostuksen ja aktivoi väestöä toimimaan.

Väliarvioinnista sopiminen
Itsearvioinnissa arvioidaan mm. miten hankkeessa tehty työ on vaikuttanut työntekijöiden suhtautumiseen terveyden edistämiseen ja kokevatko työntekijät, että Hyveessä tehdystä työstä on ollut hyötyä. Lisäksi arvioidaan sitä, missä vaiheessa Hyve on suhteessa tavoitteisiin ja pohditaan muutostarpeita, jotta tavoitteet saavutetaan.