Terveydenhuollon tietojärjestelmät
Työn tavoitteena on saada perusterveydenhuollon, sosiaalihuollon sekä erikoissairaanhoidon käyttämät tietojärjestelmät kommunikoimaan keskenään. Kunnilla on ollut käytössään erilaisia tietojärjestelmiä. Kuntien siirtäessä perusterveyden- ja sosiaalihuollon toiminnot Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymälle ja Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitokselle, on kyseisten alojen tietojärjestelmät muokattava siten, että tiedot kulkevat tietojärjestelmien rajojen yli.
Kehitys- ja muutostyötä tehdään saman päämäärän eteen myös keskussairaalan eli erikoissairaanhoidon tietojärjestelmissä.
Ajankohtaista joulukuussa 2007
Terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeessa on syksyllä 2007 jatkettu yhtymän terveysasemien työasemien, palvelinten ja verkon rakentamista ja sähköisen potilaskertomuksen alueellista käyttöönottoa erikoissairaanhoidossa ja perusterveydenhuollossa. Kotihoidon sovellutuksia on yhtenäistetty ja otettu käyttöön.
Radiologiassa alueen digitaaliset kuva-arkistot on yhdistetty yhteiseksi kuvakeskukseksi, josta ku-vien katselu on mahdollista yli organisaatiorajojen. Kuvankatseluohjelmien ja uuden Effica-Ris- version kehittämistyössä on oltu mukana aktiivisesti. Terveysasemien Ris-projekteja on käynnistetty. Syksyn aikana Effica-Ris on otettu käyttöön Salpakankaalla ja Nastolassa.
Laboratoriotoiminnoissa keskussairaalassa käytössä olevan Effica-Laboratorion (PHKSEffica-tietokanta) käyttöönotto Salpakankaan terveysasemalla on toteutettu 18.9.2007. Valmistelevia toimenpiteitä on toteutettu seuraavasti:
1. Salpakankaan terveysaseman tietojärjestelmän laboratoriotutkimusrekisteri (yli 3000 nimikettä) on verrattu keskussairaalan järjestelmän tutkimusrekisteriin ja tehty tarvittavat muutokset. Käyttöön on jäänyt n. 800 nimikettä.
2. Tuleva muutos on vaatinut joidenkin tutkimuspakettien ja tutkimusnimikkeiden muutoksia, jotka on toteutettu. Myös tutkimusten pyyntökäytäntöihin on tullut muutoksia. Muutoksista on järjestetty tiedotustilaisuuksia terveysasemalla sekä lääkäreille että hoito-henkilökunnalle. Terveysaseman Effica laboratoriopyyntölomake on muutettu ja uudistettu lomake on otettu käyttöön.
3. Muutosta on valmisteltu kouluttamalla Salpakankaan terveysaseman henkilökuntaa ja laatimalla tarvittavat toimintaohjeet.
4. Teknistä toteutusta on selvitetty ja tarvittavat verkkoyhteydet ovat valmistuneet loppukeväästä. Salpakankaan terveysasema hoitaa näytteenottotoimintaa kolmessa terveys-aseman ulkopuolisessa näytteenottopisteessä, mikä aiheutti haasteita teknisten välinei-den toiminnan onnistumiseen.
5. Padasjoen ja Nastolan terveysasemien potilastietojärjestelmien tutkimusrekisterien ver-ailu on aloitettu.
Kliinisessä neurofysiologiassa pääpaino on ollut alueellisten järjestelmien kartoituksessa, toiminnan tarkistamisessa, huoltamisessa ja kehittämisessä toisaalta sähköisen tallennuksen, toisaalta johtamisjärjestelmän (laatujärjestelmä) näkökulmasta. Jokaisen alueen terveyskeskuksen toimin-not on nyt käyty läpi. Joidenkin tutkimusten ja toimipisteiden osalta sähköinen tallennus on jo aloitettu. Alueellisesti yhdenmukaisen tutkimusten liitedokumentoinnin teko on myös aloitettu, ja alustava laitekannan uusimissuunnitelma on laadittu.
Keskussairaalan toimipisteessä on muunnettu sähköisesti täytettävään muotoon ja stilisoitu tutkimuksiin kuuluvia oheislomakkeita, sekä suoritettu niiden Efficaan siirron vaatimat tekniset muutos-työt. Useat lomakkeet siirretään sairaskertomukseen jo rutiiniluontoisesti. Myös ENMG-tutkimusten tutkimuspöytäkirjojen ja lausuntojen siirto Efficaan on aloitettu. Laitteistoihin on hankittu lisäohjel-mia, jotka vähentävät manuaalista työtä ja siten näppäilyvirheitä.
Patologiassa uuden tietojärjestelmän käyttöönotto mahdollistaa sähköisen tiedonkulun patologian laboratorion ja osastojen välillä. Näiden muutosten toteuttaminen liittyy laboratoriotoiminnan alueel-liseen kehittämiseen sosiaali- ja terveyspiirihankkeessa.
1. Atk-yhteyksien (HL7) testaaminen Nastolan ja Padasjoen terveyskeskusten kanssa, käyty neuvotteluja Tiirismaan kanssa; Nastola hieman kesken, Padasjoki valmis.
2. Patologien ottamien kuvien linkittämiseksi on tehty selvitystyötä.
Aluejärjestelmien tilannekuvaus Kesäkuu 2007
Alue Pegasos
Alue Pegasos-projektin tavoitteena on siirtää Asikkalan, Hartolan ja Orimattilan Pegasos-tietokannat PHSOTEY:n yhteiskäyttöpalvelimille. Tämän jälkeen poimitaan kunkin Pegasos-organisaation historiatiedot nk. PTJ-adapteriin. Jokaisesta Pegasos-organisaatiosta rakennetaan liittymät PTJ-adapteriin toisessa organisaatiossa luotujen terveystietojen selaamista varten.
Yhteisesti käytettävät kertomuslomakkeet on määritelty talvella 2007.
Asikkalan tietokanta siirrettiin suunnitelman mukaisesti 30.11.2006. Asikkalan historiatietojen poi-minta testattiin maalis-huhtikuun vaihteessa ja historiatietojen siirrot käynnistettiin kaikilta potilailta huhtikuun alussa. Siirto kesti noin kaksi viikkoa ja Asikkalan osalta on siirrytty PTJ-adapterin osalta tuotantokäyttöön. Orimattilan tietokanta siirrettiin yhteispalvelimelle suunnitelman mukaisesti 3.5.2007. Historiatietojen poimintaa ei käynnistetty suoraan siirron jälkeen vaan vasta 24.5.2007, koska Orimattilan Pegasos-käyttö oli Orimattilan terveysaseman verkon teknisistä syistä johtuen hidasta. Arvioitu kestoaika historiatietojen siirrolle Orimattilan osalta on noin 5-6 viikkoa. Hartolan tietokannan siirron uusi päivämäärä on elokuussa 2007, koska Hartolan ja PHKS:n välinen verk-koavaus on viivästynyt.
Effica Alue
Effica Alue-projektin tarkoituksena on saada Effica kertomuksen hoitotiedot näkyviin eri Effica ter-veyskeskusten ja keskussairaalan välillä ottamalla käyttöön Effica Alue Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiirin alueella sekä toteuttaa perusterveydenhuollon Effica -tietokantojen siirto keskussai-raalan palvelimelle.
Perusterveydenhuollon Effica tietokantojen versiot on päivitetty samaan tasoon 3.3. ja yhteisesti käytettävät lomakkeet on määritelty.
Heinolan tietokanta siirrettiin 8.3.2007 ja Iitin 24.3.2007 keskussairaalaan yhteiselle palvelimelle. Tämän jälkeen näissä organisaatioissa on määritelty Effica Alueen käyttäjät ja annettu käyttäjille Effica Alueen koulutus maalis-huhtikuussa. Nastolan tietokannan siirto on 30.5.2007 ja Effica Alu-een käyttöönotto Nastolassa kesäkuussa 2007. Sysmän siirto on 9.6.2007 ja Salpakankaan sekä Padasjoen elo-syyskuussa 2007.
Effica Alue koulutetaan PHKS:n käyttäjille syksyllä 2007, kun kaikki terveysasemat on siirretty. TERVA-projektin työntekijä on keskussairaalasta käsin käyttänyt Effica Aluetta satojen asiakkaiden kertomustietojen katselussa useiden päivien ajan. Järjestelmä on toiminut hyvin ja sitä on ollut helppo käyttää.
Effica Alueen kautta voidaan katsoa PHKS:n, Heinolan ja Lahden kaupunginsairaalan röntgenku-via 1.6.2007 alkaen.
Effica-Pegasos yhteiskäyttöprojekti
TietoEnator ja WM-data valmistelevat yhdessä yhtymän tietojärjestelmäpalveluiden kanssa Effica ja Pegasos-kertomustietojen yhteistä näkymistä edistävää arkistoratkaisua.
Erikoissairaanhoidon potilastietojärjestelmähankkeen tilanne 28.5.07
Potilashallintoa koskeva osuus eli Sapon korvaava järjestelmä
Järjestelmällä hallitaan kaikki potilaan erikoissairaanhoidon hoitoprosessin liittyvät potilashallinnol-liset vaiheet: lähetteen saapumisesta potilaan kotiuttamiseen, sisältäen myös jonojen hallinnan, hoitotakuun seurantaan kerättävät tiedot, leikkaussalien resurssoinnin, potilaslaskutuksen, kunta-laskutuksen ja erilaiset loppukäyttäjän tarvitsemat tilastointiraportit. Se tuottaa myös tarvittavat tiedot muihin järjestelmiin, kuten laboratoriojärjestelmiin, taloushallintoon, johdon raportointiin ja valtakunnalliseen seurantaan (Hilmo).
Loppukäyttäjällä on siis käytössään vain yksi järjestelmä, jossa käyttöoikeuksilla rajataan hänen käyttönsä.
Sapossa oleva toiminta korvataan Effica-sovelluksella. Psykiatrian erikoisalat ovat ottaneet Effica-sovelluksen käyttöön v.2006 ja somaattisten erikoisalojen käyttöönotto on huhtikuussa 2008.
Koulutettavia käyttäjiä on 1400. Pääkouluttajiksi on palkattu 4 nykyisen järjestelmän hyvin tuntevaa terveydenhuollon ammattilaista ajalle 20.8.07-31.5.2008. Lisäksi on palkattu 2 sovellusasiantunti-jaa ajalle 1.3.07-1.3.09 huolehtimaan käyttöönoton suunnitteluun ja toteuttamisesta. Ohjelmiston testaaminen, kouluttaminen ja perus/taustatietojen syöttö on meneillään.
Poliklinikkapotilaaseen ja vuodeosastopotilaaseen liittyvien työprosessien kuvaaminen ja arviointi on aloitettu. Prosessien vetäjiksi on nimetty kaksi osastonhoitajaa.
Potilaskertomusta koskeva osuus eli sairauskertomusta ja hoitokertomusta (hoitotyön kirjaaminen)
Sairauskertomuksen rakenteistaminen jatkuu ottamalla käyttöön uusia kansallisesti määritettyjä otsikoita ja näkymiä sähköisen toiminnan ja kansallisen arkistoratkaisun mahdollistamiseksi. Säh-köisen hoitokertomuksen käyttöönotto odottaa kansallisia määrittelyjä kirjaamisen rakenteesta.
Lääketieteellisten palveluiden toiminta
Radiologia
Radiologiassa on Effican RIS-järjestelmä otettu käyttöön käytettävissä osin. Käytössä kertomuk-sessa on Radi-lehti, jonka kautta kirjoitetaan röntgenlähete ja katsotaan potilaan röntgenkuvat. Radiologiassa on käytössä Kodak Carestream -järjestelmä, käsittäen oman palvelimen ja 11 lau-suntatyöasemaa. Näiden kautta tapahtuu kuvien lausuminen ja demonstrointi meetingeissä. Radio-logian tilastointi tapahtuu Efficaan, ja Sapon käytöstä on tältä osin luovuttu. Effica -ajavaraus ja laskutusosat otetaan jatkossa testaukseen ja tuotantokäyttöön. Effican meeting toiminnot ovat tes-tauksessa, ja otetaan käyttöön kesän/syksyn aikana. Effican ja Kodakin integraatiota lisätään, sa-moin kuin molempien järjestelmien käytettävyyttä kehitetään yhdessä toimittajien kanssa.
Vuonna 2007 kevään/kesän aikana alueen (digitaalista kuvaa tuottavat) yksiköiden sekä Lahden ja Heinolan kuvat siirretään yhteiseen alue-arkistoon, jolloin kuvat ovat käytettävissä potilaan hoidos-sa näissä organisaatioissa.
Alueen terveyskeskusten digitalisoitumisen edetessä otetaan käyttöön ensin paikalliset RIS-järjestelmät, jotka laajennetaan alueelliseksi Effica-RIS:ksi (tuotannonohjausjärjestelmä) projektin edetessä. Alueellisen Effica-RIS:in käyttöönotto vaatii järjestelmän suunnittelua ja kehittämistä.
Effica-kuvankatselun käyttö laajenee koko piirin alueelle myös Effica-alueen myötä. Kuvien, lähet-teiden ja lausuntojen saumatonta käytettävyyttä kehitetään. Selvitetään sähköisten konsultaatioi-den tekniset ja toiminnalliset mahdollisuudet.
Kliininen kemia ja kliininen mikrobiologia (Paula Järvenpää, Tuija Reimari)
Koko kuntayhtymän ja peruspalvelukeskus Oivan alueen näytteenottotoiminnan kehittämisessä tavoitteena on, että laboratoriotutkimusten lähetteet ovat tallennettuna samaan tietokantaan, eikä näytetarroja tulosteta etukäteen. Näiden muutosten toteuttaminen liittyy laboratoriotoiminnan alu-eelliseen kehittämiseen sosiaali- ja terveyspiirihankkeessa.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi kevään 2007 aikana on toteutettu seuraavia asioita:
Keskussairaalassa käytössä olevan Effica-Laboratorion (PHKSEffica-tietokanta) käyttöönotto Sal-pakankaan terveysasemalla on aikataulutettu tapahtuvaksi syyskuun alussa, mikäli tekniset yhtey-det osoittautuvat toimiviksi.
Valmistelevat toimenpiteet:
1. Salpakankaan terveysaseman tietojärjestelmän laboratoriotutkimusrekisteri (yli 3000 nimi-kettä) on verrattu keskussairaalan järjestelmän tutkimusrekisteriin ja tehty tarvittavat muu-tokset. Käyttöön on jäänyt n. 800 nimikettä.
2. Tuleva muutos on vaatinut joidenkin tutkimuspakettien ja tutkimusnimikkeiden muutoksia, jotka on toteutettu. Myös tutkimusten pyyntökäytäntöihin on tullut muutoksia. Muutoksista on järjestetty tiedotustilaisuuksia terveysasemalla sekä lääkäreille että hoitohenkilökunnal-le. Terveysaseman Effica laboratoriopyyntölomake on muutettu ja uudistettu lomake on otettu käyttöön.
3. Teknistä toteutusta on selvitetty ja tarvittavat verkkoyhteydet ovat valmistuneet loppuke-väästä.
Kliininen neurofysiologia (Timo Nyrke, Jari Tuomola)
Kyseisenä aikana hankkeessa on toiminut oh Jari Tuomola puolipäivätoimisesti.
Hanke on aikataulullisesti edennyt suunnitelmien mukaan. Alkuvuonna on muunnettu sähköisesti täytettävään muotoon ja stilisoitu tutkimuksiin kuuluvia oheislomakkeita, sekä suoritettu niiden Effi-caan siirron vaatimat tekniset muutostyöt. Useat lomakkeet siirretään sairaskertomukseen jo ru-tiiniluontoisesti. Myös ENMG-tutkimusten tutkimuspöytäkirjojen ja lausuntojen siirto Efficaan on aloitettu. Laitteistoihin on hankittu lisäohjelmia, jotka vähentävät manuaalista työtä ja siten näppäi-lyvirheitä.
Sosiaali- ja terveysyhtymän muissa toimipisteissä tapahtuvan sähköisen dokumentoinnin kartoitus-työ on aloitettu, ja on laadittu alkuvaiheen suunnitelma laitekannan muuttamiseksi tarkoitusta var-ten.
Patologia (Risto Suomalainen, Ritva Tommola)
Uuden tietojärjestelmän käyttöönotto mahdollistaa sähköisen tiedonkulun patologian laboratorion ja osastojen välillä. Näiden muutosten toteuttaminen liittyy laboratoriotoiminnan alueelliseen kehittä-miseen sosiaali- ja terveyspiirihankkeessa.
1. Atk-yhteyksien (HL7) testaaminen Nastolan ja Padasjoen terveyskeskusten kanssa, käyty neuvotteluja Tiirismaan kanssa; Nastola hieman kesken, Padasjoki valmis.
2. Patologien ottamien kuvien linkittämiseksi on tehty selvitystyötä.
3. Radiologian kanssa sovittu lähetteen käsittely, kun kyseessä terveysaseman potilas.
4. Radiologiasta lähete työterveyden henkilölle selvitys.
5. QPati uuden version (missä aikaisempia virheitä piti olla korjattuna, asennus tuotan-toon 20.2) testausta testi- ja tuotantokannassa. Tuotantoon vieminen toi paljon virhei-tä.
6. Käyttäjien ohjausta ja koulutusta sekä ohjeiden laatimista.
7. Hävitettävien näytteiden listan testaaminen.
8. Uusintatarkastus tilaston testaaminen.